Kesälomalla parasta oli pitkät ja hitaat aamut. Sellaiset aamut, jolloin yhdet kahvit juotiin aamupalalla ruokapöydän ääressä, toiset sohvannurkassa puolihorroksessa somea selaillen. Kiirettä ei ollut, jos ei ollut huomaavinaan kahden assarin intensiivistä tuijotusta, joka kutsuu metsälenkille.
Nyt kun on elokuun ajan taas harjoiteltu asiaa nimeltä arki, on melkoisella voimalla iskenyt tajuntaan, että aamujen tahti arkena on vähän erimoinen. Vähän. Erimoinen. Koska me kaikki kaipaamme edes hieman niitä kesäaamuja, pyysi Nespresso minua kaupallisen yhteistyön merkeissä antamaan omat vinkkini kesäfiiliksen tuomiseksi näihin toisenlaisiin päivän sarastuksiin. Ihan iisi juttu hei!
Nyt kun on elokuun ajan taas harjoiteltu asiaa nimeltä arki, on melkoisella voimalla iskenyt tajuntaan, että aamujen tahti arkena on vähän erimoinen. Vähän. Erimoinen. Koska me kaikki kaipaamme edes hieman niitä kesäaamuja, pyysi Nespresso minua kaupallisen yhteistyön merkeissä antamaan omat vinkkini kesäfiiliksen tuomiseksi näihin toisenlaisiin päivän sarastuksiin. Ihan iisi juttu hei!
Lähdin purkamaan arkiaamujen vyyhtiä niistä toimivista palasista: ensimmäisenä silmiin osuvat reiättömät vaatteet päälle, tukka ponnarille ja aamupalan lomassa nopea tsekkaus päivän kulusta. Kaikki toimivia ja arkeen helposti sujahtavia ratkaisuja. Loistaviin aamun paloihin kuuluu myös lyhyt metsälenkki niiden tuijottajien kanssa – yhtään kertaa en olen tullut metsästä pois huonolla tuulella, vaikka taivaalta olisi tullut tikku-ukkoja.
Kompastuskiviä miettiessä kaaduin aina samaan kohtaan: rattiaamujen pahaan kahviin. Minun arkiviikko kun jakautuu kahtia. On aamuja, joina voin leikkiä lomaa varttitunnin siellä sohvannurkassa, sillä teen viikoittain parina kolmena päivänä töitä kotoa käsin, eikä töiden ääressä tarvitse olla kellonlyömällä, kunhan työt tulevat tehtyä. Kahvi on hyvää ja sykekin melko leppoisa. Sitten on niitä toisenlaisia aamuja, rattiaamuja, joina säntään matkaan hiuspampula ranteessa ilman kahvia.
Minulla on ollut jo vuosia tapa pysähtyä ostamaan kahvi sopivan matkan päässä olevalta huoltoasemalta Ja vuosia olen irvistellyt oululaisittain ilmaistuna pahavikahaville sen kitkeryyden, laimeuden tai pohjaanpalaneisuuden vuoksi. Melkein joka kerta kuulen itseni sanovan, ettei kahvi ole taaskaan hyvää, tai että se on jopa pahaa.
Ja tänä armon elokuuna keksin ratkaisun, joka olisi pitänyt hoksata kauan sitten. Kahvin voi ottaa mukaan kotoa. Miten tällaisten yksinkertaisten asioiden loksauttaminen paikoilleen voikin joskus olla ihan käsittämättömän vaikeaa. Varsinkin vauhdikkaina arkiaamuina sitä kulkee sellaisessa suoritusputkessa, ojentelee raajojaan aina samoissa kohdissa, tekee asiat samalla tavalla, vaikka järki sanoisikin, että toisinkin voisi tehdä. Tämä rattikahvi kuuluu juuri näihin asioihin. Ei vaan ole tullut aiemmin mieleen.
Uusi rattiaamujen rutiini on siis tämä: Napsautan Nespresson kahvikoneen päälle, huljutan hetken termosmukia kuuman veden alla, jotta kahvin ei tarvitse lämmittää mukia, lataan mukiin kaksi kapselillista lungo-kahvia, joista Linizzio ja Fortissio ovat suosikkejani, ja kaadan päälle varovasti lorauksen kauramaitoa, ettei kaunis crema kärsi. Kahvi on valmista hetkessä ja se säilyy termosmukissa kuumana pitkään. Kesästä muistuttavat lempibiisit toistosoitolle ja menoksi. Rattiaamut tuntuvat heti paljon pehmeämmiltä.
