Tarhurin ajatukset eivät meinaa pysyä kasvuvauhdin mukana. Vastahan ne lumet suli ja siemenet piilotettiin taikasanojen saattelemana maahan. Nyt keittiötarhasta on tullut viidakko.
Kasvuvauhdin huomaa, kun sitä ei ole koko ajan katsomassa – hyvässä ja pahassa. Parin viikon reissun aikana kaikki kasvit olivat vähintään tuplanneet mittansa ja pörhelöisyytensä. Ja kun sanon vähintäänkin, tarkoitan tietysti, että rikkakasvit ovat noin kymmenkertaistaneet sekä mittansa että tilavuutensa. Syötäväksi tarkoitetut kasvit olivat kasvaneet selvästi hillitymmin. Hoen kitkiessäni itselleni lohdutukseksi sellaisia mukatotuuksia, että vuohenputki kasvaa vain hyvässä maassa, vaikka tiedän, että se kasvaa ihan kaikkialla. Ja että vesiheinä kasvaa vain, jos on saanut riittävästi vettä. Nokkonen saakin kasvaa kasvulaatikoiden vieressä, siitä kerään talteen sekä lehtiä että siemeniä.
Lehtikaalit näyttivät lähtiessä vielä taimilta, nyt ne muistuttavat enemmänkin pieniä puita. Toista kesää putkeen kaalit ovat säästyneet pörriäisten tuhoilta. Tähän kohtaan villejä tuuletuksia. En yhtään kaipaa lehtien alapinnoilla lymyileviä toukkia ja valkoisena pilvenä ilakoivia pikkuperhosia. Ja vaikka pitsistä pidänkin, on upeita ja reiättömiä lehtiä aika paljon mukavampi syödä kuin vihreää reikäpaitaa proteiinilisällä.
Salaatit ja yrtit ovat hyvinkin sadonkorjuukunnossa – seuraavan kerran niitä kannetaan kaupasta ehkä syys-lokakuussa. Salaattia kylvin jo lisää, sillä pienet lehdet ovat tietysti parhaita lehtiä. Punajuuretkin kasvattavat näyttävän näköisiä lehtiä. Onneksi nekin ovat syötäviä, jos juurikas ei halua syksyn tullessa pullistella. Pinaattia pursuaa kolmessa laarissa, vaikka vain yhteen sitä olen kylvänyt. Edellisvuosien pinaattipaikat ovat intoutuneet tuottamaan myöskin satoa, vaikka maata on myllätty ja siemenet ovat taatusti saaneet kyytiä.
Sipulit ovat kasvaneet tänä vuonna poikkeuksellisen hienosti. Luulen, että syynä on viime vuonna testattu, perinteistä hieman poikkeava kasvatus- tai enneminkin istutustapa. Usein nimittäin sipulit neuvotaan istuttamaan "noin puoliksi maahan", tai siten että "kolmannes sipulista jää näkyviin". Viime vuonna piilotin puolet istukassipuleista kokonaan maahan aivan pientä hiippalakkia lukuun ottamatta, koska halusin tietysti ravistella rajoja. Empiirisen kokeen nimissä laitoin puolet sipuleista maahan kahden kolmanneksen verran, kuten oli aiemminkin tehnyt. Ainakin tässä hiekkapitoisessa maassa kokonaan piilotetut sipulit kasvoivat isoimmiksi, ja varret olivat selvästi napakammat. Nyt tietysti laitoin kaikki sipulit kokonaan maahan. Jos joku tietää, miksi näin ei voisi tehdä, otan tiedon ilolla vastaan!
Itäneillä pavuilla on tilaa kasvaa, sillä vain kolmannes siemenistä iti. Samaa vaivaa oli porkkanoilla, ja porkkanapenkki näyttää lähinnä kuppikunnittain supattelevilta töyhtöpäiltä – ryhmittymien välissä ei kasva mitään. Hernekään ei varsinaisesti kukoista, se luultavasti sai kevätkesän kuivuudessa aivan liian vähän vettä.
Kasvihuoneessa tomaatit ovat tehneet jo muhkeita raakileita ja kohta, tai ehkä parin viikon päästä) alkaa olla jo latvonnan aika. Paprikat ovat tehneet aivan valtavasti pieniä ja sieviä raakileita, mutta punastumista saa vielä odotella. Kurkkukin on ymmärtänyt alkaa kasvaa, vaikka taimet jurottivat alkukesästä, vaikka puhuin niille pehmeitä ja hoivasin hellästi. Ensimmäiset kurkut saa kerätä ehkä ensi viikon lopulla.
Viiniköynnös jurotti myöskin alkukesän, koska leikkasin sen alas liian myöhään, nestevirtausten jo alettua (leikkaan viinin alas joka vuosi, muuten se valtaisi koko kasvihuoneen). Lehtiä täytyy kerätä talteen jo alkavalla viikolla. Lehdet onkin viiniköynnöksen tärkein sato, rypäleitä kyllä aina tulee, mutta varsinaisesta sadosta ei ehkä voi puhua.
Viidakossa ja valtakunnassa on siis kaikki hyvin.
