Korvia ja saparonpäitä

Olen matkannut lakeuksille Atrian kutsumana tutustumaan sikalaan, kuulemaan porsaan lihan viennistä Kiinaan sekä kokkaamaan kiinalaista kotiruokaa. Sikalavierailun jälkeen vedämme valkoiset kokovartalosuojapuvut päällemme ja kuljemme desinfiointilaitteiden läpi kohti lihaleikkaamoa.

Kolmituntiseksi venynyt kierros tehtaalla yllätti minut täysin. Vaikka en osannut odottaa vierailulta oikein mitään, ajattelin pääsevämme ehkä kurkkaamaan tehtaan toimintaa pintapuolisesti. Mitä vielä! Bloggaajaporukkamme sai valtavan tietopaketin sekä yrityksen toiminnasta, puhtaan ja antibioottivapaan lihan viennistä Kiinaan, kiersimme leikkaamosta pakkaamoon ja pakkaamosta logistiikkakeskukseen.

Eniten yllätyin leikkaamon käsityöhenkisyydestä. Vaikka tehdas on todella moderni ja robotit korvaavat osan leikkaustyöstä – ja säätelevät esimerkiksi lihanleikkaajien leikkausrytmiä –, leikataan valtaosa lihanpaloista ruhosta irti käsin. Kuljimme leikkaajien työtä seuraten: veitsi löysi kalvot ja muut sopivat leikkauskohdat, jo homma eteni riavaksti. Yhdessä työpisteessä työskennellään tunti, ja tauon jälkeen vaihdetaan toiseen paikkaan. Näin lihanleikkaajien kroppa tietysti kestää rasitusta paremmin. Työn raskaudesta kertoo muuten siihen vaadittavat kuntotestit. Ilman tiukkojen kuntotestien läpäisemistä ei lihanleikkaajaksi ole asiaa.



Porsaanlihan ja muiden muassa sorkkien, saparoiden ja mahalaukkujen vieminen Kiinaan onkin ihan huippujuttu. Pääasiassa matkaan pakataan ne osat porsaasta, joita me emme täällä osaa arvostaa. Samalla kun meitä vähän puistattaa ajatus ruoaksi nautittavasta porsaan saparosta, on täysimittainen saparo, joita ei muuten maailmalta juuri muualta edes saa, kiinalaisille arvokas raaka-aine. Atria vie porsaanlihaa myös esimerkiksi Hongkongiin, Etelä-Koreaan ja Yhdysvaltoihin.


Kierroksen jälkeen siirryimme kokkaamaan kiinalaista kotiruokaa paikallisen metsästysseuran majalle. Tai "majalle", melko hulppea lukaali se oli. Raaka-aineet odottivat kaapissa. Ensimmäisessä pussissa oli kokonaisia possunkorvia. Perus. Toisessa pussissa oli mahalaukkuja, jotka tosin oli pakattu matkaan vahingossa. Loput raaka-aineet olivat tutumpia: ribsejä, kylkeä, jauhelihaa, viiriäisen munia ja iso kasa kasviksia.

Keittiössä meitä ohjeisti Jing Liu, Helsingissä asuva intohimoinen kotikokki, jonka juuret ovat Kiinassa. Jingtsu oli loihtinut meille huikean menun, jota Nanna täydensi googlettamalla mahalaukuille sopivan nopean reseptiikan.
Lopputulos oli upea: heittämällä parasta kiinalaista ruokaa, jota olen syönyt. Suosikkejani olivat ehdottomasti dumplingit – mitä muuta suupalamuijalta tosin voi odottaakaan. Mutta kaikki oli ihan mielettömän hyvää. Possunkylkeä ja viiriäisenmunia, meheviä ribsejä ja ihan todella maukas  mahalaukkuannos, jonka Jingtsu nettireseptin jäljiltä viimeisteli. Myös pitkään haudutetut korvat olivat ihania. Rakenne oli jännä, ihan kuin kahden lihasuikaleen välissä olisi ollut ohut ja rapea porkkanaviipale. Tykkäsin!